Sat. Aug 17th, 2019

prosafaris.org

Jääkiekko Suomen suosituin talviurheilulaji

Talviset urheilulajit, joita et tullut edes ajatelleeksi

3 min read

Jääkiekko, hiihto, mäkihyppy, jne. Me kaikki tiedämme nämä, koska ne ovat ansaitusti suomalaisten suosituimpia talviurheilulajeja. Mutta oletko koskaan miettinyt, mitä muuta talvella voi esimerkiksi harrastaa? Me lähdimme lähestymään tätä siltä kantilta, että otimme mukaan enemmän kesälajeiksi miellettyjä harrastuksia, joita voi kuitenkin vallan mainiosti harrastaa myös talvella! 

On tietysti luonnollista, että aivan kaikkia lajeja ei kannata yrittää kesästä tuoda talviseen ympäristöön sillä mm. pyöräily on talvella äärimmäisen hankala toteuttaa ellet sitten pyöräile urheiluhallissa rataa ympäri tuhatta kertaa. Tämäkin on, noh, vähintäänkin puuduttavan kuuloista. 

Jos etsit itsellesi uutta lajia, tai vaikkapa innostusta vanhan harrastuksesi viemiseksi täysin uudelle tasolle, ota seuraavat vinkit talteen!

Frisbeegolf – ei pelkästään kesäinen puistolaji

Kun puhutaan talviurheilusta, ei välttämättä kenellekään tule mieleen ensimmäisenä frisbeegolf. Laji on saavuttanut viime vuosien aikana Suomessa valtavan suosion, sillä eräiden raporttien mukaan maassamme olisi jo yli 200 000 lajin aktiivista harrastajaa. Vaikka lisensoituja pelaajia on vain jokunen tuhat, frisbeegolf on erittäin kovassa nosteessa tällä hetkellä. 

Moni kuitenkin mieltää frisbeegolfin vain kesällä tapahtuvaksi aktiviteetiksi ja tässä he ovat osittain oikeassa. Laji on kieltämättä kesäisiin olosuhteisiin suunniteltu, mutta sitä voi nykyään pelata Suomessa jo talvellakin. Monet ratasuunnittelijat sekä ratojen ylläpitäjät ovatkin ottaneet huomioon sen, että lajin harrastajia riittää nykyään myös talvellakin. Tarjolla on siis entistä parempia ratoja ja pelipaikkoja, vaikka lunta olisi toista metriä maassa! Mutta mitä sitten kannattaa ottaa huomioon, jos frisbeegolfia aikoo talvella pelata? 

  • Hanskat joissa voit lämmitellä sormiasi heittojen välissä
  • Kiekkoihin kiinnitettävä lahjanaru (mikäli kiekko sukeltaa lumen alle niin löydät sen helposti)
  • Ei kannata välttämättä pelata valkoisilla kiekoilla
  • Sopivat kengät (vedenpitävät sekä lämpimät ovat ehdottoman tärkeät)

Näillä eväillä voit viedä kesäisen harrastuksesi myös talven puolelle eikä lajikohtaisista harjoituksista tarvitse välttämättä pitää sääolosuhteiden määräämää taukoa!

Triathlon sekä uinti ulkoilmassa

Okei, uida voi totta kai uimahalleissa, mutta missä se hauskuus siinä piilee? Uiminen on yksi rentouttavimmista puuhista, joita voit talvella harrastaa, varsinkin jos pulahdat luonnonvesiin. Puhumme tietysti legendaarisesta avantouinnista, sillä jos satut treenaamaan triathlon -kisoja varten, uiminen avannossa on vähintäänkin suositeltavaa! Avantouintia ei kuitenkaan kannata välttämättä lähteä yksin harjoittelemaan, sillä se saattaa aluksi olla jopa vaarallista. Puhutaan kuitenkin hyytävän kylmään veteen astelemisesta, joka voi shokillaan aiheuttaa heikkohermoisemmalle ihmisille esimerkiksi paniikin omaisia oireita. Siksi onkin hyvä aina muistaa, että avantoon mentäessä tulisi olla vähintään yksi hieman kokeneempi kaveri mukana. 

On sanomattakin selvää, että 20-asteiseen järveen pulahtaminen juhannuksena sekä helmikuinen avantouinti on kaksi täysin eri asiaa. Tämä kannattaa myös muistaa kun omia harrastustarpeitaan kartoittaa, sillä avannossa uiminen ei välttämättä sovi kaikille. 

Tulevaisuus vedonlyönnin parissa

Suomalaisia yhdistää talvella paitsi useat urheilulajit myös niistä vetoa lyöminen. Ihan kaikista suomalaisista urheilulajeista ei vielä vetoa pääse lyömään (kuten esimerkiksi eukonkanto, rautakankikävely tai sääskentapon MM-kisat), mutta onneksi suosituimmissa lajeissa tämä jo onnistuu. Yhtenä hyvänä esimerkkinä on talvilajien ylivoimainen ykkönen, jääkiekko. Kun jääkiekon SM-liiga pärähtää aina syyskuussa käyntiin, monen vedonvälittäjän liikevaihdot nousevat radikaalisti kohti koillista. Suomalaiset ovat äärimmäisen ahkeria vedonlyöjiä ja siksi kannattaakin aina omalla kohdalla tarkistaa ovatko kertoimet ja bonukset varmasti kohdillaan.

More Stories

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Copyright © All rights reserved. | Newsphere by AF themes.