Suomen suosituimmat talviurheilulajit – sija 3: mäkihyppy

Suomalaiset rakastavat mäkihyppyä. Tämä talviurheilun kolmanneksi suosituimmaksi lajiksi valittu urheilumuoto poikkeaa monista muista talvisuosikeista, kuten maastohiihdosta ja laskettelusta niin, ettei se ole aivan jokaisen harrastelijan puuhaa. Mäkihyppy onkin erittäin suosittu penkkiurheilulaji, jossa suomalaishyppääjät ovat menestyneet varsin hyvin. Mäkihyppy – aiemmalta nimeltään mäenlasku – on laji, jossa tarkoituksena on hypätä sukset jalassa hyppyrimäestä mahdollisimman pitkälle. Voiton ratkaisee paitsi hypyn pituus myös sen tyyli. Hyppääjä saa pisteitä sekä hypyn pituudesta että tyylistä, jossa arvioidaan hypyn hallinta sekä ilmalennon että alastulon aikana. Hyppytyylit ovat vaihdelleet jonkin verran mäkihypyn historian varrella. Nykyisin käytetään niin sanottua v-tyyliä, jossa sukset avataan ilmalennon ajaksi v-kirjainta muistuttavaan asentoon. Tyylikkäimpänä alastulona pidetään Telemark-alastuloa, jossa jalat osuvat maahan hieman eri aikaan, ja toinen jalka on vähän edellä toista.

Hyppyrimäkiä on useita erilaisia pienistä harjoitusmäistä suuriin lentomäkiin. Jokaiselle mäelle on määritelty oma K-piste eli ikään kuin tavoitemitta sille, kuinka pitkälle mäestä pitäisi pystyä hyppäämään. K-piste toimii myös kilpailujen pituuspisteytyksen perusmittana. Normaalimäeksi kutsutaan mäkeä, jonka K-piste on 75 ja 99 metrin välillä. Mäki, jonka K-piste on yli 100 metriä, on nimeltään suurmäki. Lisäksi maailmassa on kaikkiaan viisi lentomäkeä, joiden K-piste on 185 metriä. Hypyn pituuteen vaikuttavat hyppääjän, varusteiden ja mäen ominaisuuksien lisäksi myös tuuli- ja muut keliolosuhteet. Vaarallisen pitkiä hyppyjä kontrolloidaan sekä sääntöjen että lähtölavojen avulla. Lähtölavaksi kutsutaan telinettä, josta mäkihyppääjä lähtee vauhdinottoliukuun kohti hyppyrin nokkaa ja ponnistusvaihetta. Lähtölavan korkeutta voidaan säätää ja muuttaa vaikka kesken kilpailun.

Mäkihyppykilpailuja

Mäkihypyssä järjestetään monien muiden lajien tavoin koko kauden mittainen maailmancup, jossa on vuosittain noin 30 yksittäistä kisaa. Osakilpailuissa parhaiten menestyneet hyppääjät saavat pisteitä tietyn kaavan mukaan, ja koko maailmancupin voittaa kauden aikana eniten pisteitä kerännyt urheilija. Mäkihyppy on yhtenä lajina mukana myös talviolympialaisissa ja pohjoismaisten lajien maailmanmestaruuskisoissa (tutummin hiihdon MM-kisoissa). Lisäksi järjestetään erillisiä lentomäen MM-kisoja kahden vuoden välein. MM-kisoissa ja olympialaisissa kisataan sekä normaalimäessä että suurmäessä. Lisäksi on erillinen joukkuemäen kisa, jossa kaikkiaan neljä saman maan hyppääjää hyppää vuorollaan, ja hyppääjien yhteispisteet ratkaisevat voittajamaan. Mäkihyppyä on perinteisesti pidetty miesten lajina, mutta nykyään siinä kilpailevat myös naiset aina olympiatasolle saakka. Vuoden 2022 olympialaisiin on tulossa uudeksi lajiksi myös sekajoukkuemäki.

Omana mäkihyppykisanaan pidetään myös Keski-Euroopan mäkiviikkoa, joka on ehkä seuratuin kaikista mäkihyppykisoista. Mäkiviikko on osa maailmancupia, ja se sisältää kaikkiaan neljä osakilpailua, mutta maailmancup-pisteiden lisäksi kisataan itse mäkiviikon voitosta. Kisat pidetään Saksan ja Itävallan alueella uudenvuoden ja loppiaisen välillä. Koska kilpailutahti on kova, tätä kilpailusarjaa pidetään erityisen kovana. Mäkiviikon yli 60-vuotisen historian aikana vain kaksi hyppääjää (Sven Hannawald, 2001–2002, ja Kamil Stoch, 2017–2018) ovat pystyneet voittamaan mäkiviikon jokaisen osakilpailun. Näiden suurten kansainvälisten kilpailujen lisäksi hypätään myös muutamia muita pienempiä kilpailuja. Suomalaishyppääjät kisaavat tietysti myös mäkihypyn SM-kisoissa. Vaikka mäkihyppy on yksi talvilajiemme suosikeista, on sitä mahdollista harrastaa myös kesällä niin sanotuista muovimäistä hyppäämällä. Mäkihyppääjät kisaavatkin SM-titteleistä myös kesäkisoissa.

Menestyneitä suomalaisia mäkihyppääjiä

Yksi syy mäkihypyn suureen suosioon Suomessa on ilman muuta se, että suomalaishyppääjät ovat kautta historian menestyneet lajissa melko hyvin. Ensimmäinen suomalainen mäkihypyn olympiavoittaja oli Antti Hyvärinen, joka menestyi Cortina d’Ampezzon kisoissa vuonna 1956. Samoissa kisoissa hopealle hyppäsi niin ikään suomalainen Aulis Kallakorpi. Seuraavalla vuosikymmenellä suomalaisten mainetta piti yllä Veikko Kankkonen, joka saavutti sekä olympiamitaleita että voitti mäkiviikon kaksi kertaa. Suurmäen olympiavoittajaksi vuonna 1980 Lake Placidissa hyppäsi Jouko Törmänen. Maailman kautta aikain menestynein mäkihyppääjä on Matti Nykänen. Hän voitti urallaan 1980-luvulla kaikkiaan viisi olympiamitalia, 14 maailmanmestaruusmitalia ja 22 SM-mitalia. Mäkihypyn maailmancupin Nykänen voitti neljä kertaa, ja osakilpailuvoittoja hän keräsi kaikkiaan 46. Vielä 2000-luvulla Nykänen kilpaili menestyksekkäästi veteraanien MM-kisoissa.

Matti Nykäsestä alkoi oikeastaan suomalaisen mäkihypyn kultakausi. Osin Nykäsen kanssa samaan aikaan kisasi Jari Puikkonen, joka voitti henkilökohtaisella urallaan kaksi maailmanmestaruutta, kaksi MM-hopeaa, yhden kullan sekä kaksi olympiapronssia. Ari-Pekka Nikkola taas voitti maailmancupin kaudella 1989–1990, saavutti henkilökohtaisen MM-hopean ja -pronssin ja oli mukana voittamassa Suomelle kaksi joukkuemäen olympiakultaa ja neljä joukkuemäen MM-kultaa. Toni Nieminen oli ensimmäinen suomalainen, joka todella pystyi hyödyntämään 1990-luvun alussa käyttöön levinneen v-tyylin. Nieminen saavutti urallaan mäkiviikon voiton, olympiakultaa ja -pronssia sekä maailmancupin voiton. Suomalaisista huippuhyppääjistä on mainittava myös Janne Ahonen. Ahonen on kaksinkertainen maailmanmestari, kaksinkertainen maailmancupin voittaja ja toistaiseksi ainoa mäkihyppääjä, joka on pystynyt voittamaan Keski-Euroopan mäkiviikon kaikkiaan viisi kertaa. 2000-luvulla suomalaiset hyppääjät eivät ole saavuttaneet samanlaista menestystä kuin 1980- ja 1990-luvuilla.